Lauantaina koitti kisapäivä ja tuttuun tapaan minulta jäi aamupala syömättä ja jännityksen aiheuttama paha olo iski aika nopeaa heräämisen jälkeen. Lähtöjärjestyksessä minä olin meidän luokasta toisena ja isi neljäntenä, mikä oli minun mielestä oikein hyvä. Tähän väliin on hyvä kertoa, että tässä kisassa oli ihanasti järjestetty koirille sekä juotto-, että pudotuspaikka, sillä koiria ei saanut mönkijällä kuljettaa. Pudotuspaikalle sai siis jättää koiran, jos tämä ei jostain syystä pystynyt jatkamaan kisaa loppuun. Lähdön aika lähestyi ja ajoin mönkijän lähtöviivan lähelle, missä meidän luokan ensimmäinen odotti jo omaa starttia. Minun koirat olivat aivan innoissaan ja vaikka mönkijän jarrut olivat pohjassa, ei laite pysähtynyt ja paniikki alkoi koputella ovea, miten saan 200kg mönkijän pysähtymään, jos jarrutkaan ei auta ja handlerikin on pitämässä johtajia paikallaan? Päädyin kääntämään renkaat linkkuun ja huutamaan handleri Hennalle, että "TÄÄ EI OO YHTÄÄN KIVVAA!" Onneksi lähtöviivalta tuli muitakin auttamaan ja pitämään koiria ja saatiin koko joukko pysymään melkein paikallaan omaan starttiin asti. Ensimmäinen kierros sujui ongelmitta, maalissa tuomari kysyi, että kuinka meni ja vastaukseksi hän sai, että hyvin, mutta ajoin aivan liian lujaa. Hetken päästä tuomari naurahti minulle, että ei minulla ole mitään hätää, kun iskä oli ajanut paljon lujempaa, sillä hän tuli melkein heti maaliin minun jälkeen. Toinen ja kolmas kierros sujuivat myös hyvin ylämäistä ja hurjasta juoksemisesta huolimatta.
 |
| Toisen kierroksen jälkeen |
Ongelmat alkoivat vasta kolmannen kierroksen jälkeen, kun muutama koira kummankin valjakosta näytti huolestuttavasti väsymyksen merkkejä. Pitkän tauon jälkeen kaikki olivat kuitenkin levänneet sen verran, että kaikki koirat päätettiin ottaa viimeiselle kierrokselle ja iskä päätti, että jättäisi yhden koiran jokatapauksessa pudotuspaikalle, sillä väsähtäessään tämä tekee täyden stopin ja lyö jarrut pohjaan. Olimme myös miettineet, että lähtisikö isi 1 vai 2 minuuttia minun perään, sillä kun hän jättää yhden koiran pois, hiipuu hänellä vauhti ja hän saisi minusta lisää vauhtia, jos saisi minut ajoissa kiinni.
Ajamaan lähdettiin pimeällä, otsalamput päässä. Reitti näytti aivan erilaiselta pimeällä ja yhdessä vaiheessa mietin jo, että olenko ajanut jossain harhaan. Onneksi en ollut ja ajo sujui hyvin. Isin lamppu näkyi takana jo pudotuspaikan kohdalla, mutta en jäänyt odottelemaan. Ajattelin, että kiinni se ottaa kuitenkin. Vaan eipä ottanut, mietin moneen kertaan, että mihin se nyt jäi, mutta siitä vähän myöhemmin lisää. Ylämäet tuntuivat jo hirveän pitkiltä ja raskailta, sain tosissani juosta ja auttaa koiria ison mönkijän kanssa ja viimeisen pitkän mäen päällä sai yökkiä, kun oli juossut niin paljon. Koirat oliva todella väsyneitä ja yksi oli jo lopettanut vetämisen. Huoli meidän Taistosta oli aika suuri, sillä tämän väsymyksen olisi nähnyt sokeakin, mutta silti se veti liina tiukalla. Pelkäsin, että joudun soittamaan jonkun hakemaan sen pois. Maaliin kuitenkin tultiin hyvillä mielin kaikkien koirien kanssa. Sitten odotettiin iskää, jonka olisi pitänyt tulla ihan minun perässä. Lopulta iskä tuli ja iskän viimeisen kierroksen tarina on hieno.
Isille terkut, että kerron tämän tarinan itse, kun täälä blogissa taitaa edelleen lukea vuodelta 2015 lupaus, että isi kertoo omasta SM- kisastaan itse, mutta tekstiä ei ole tullut, vaan sen sijaan kahden vuoden hiljaisuus. Tarina kuuluu näin: isi oli ajanut hyvällä vauhdilla ja saanut minua paljon kiinni. Norgay, joka tulisi pudottaa pois puolessa välissä oli juossut hyvin ja isin mielessä oli, että kannattaako kuitenkaan jättää. Vähän ennen pudotuspaikkaa väsymyksen merkit kuitenkin oli luettavissa ja pudotus tapahtui ja ajo jatkui seitsämällä koiralla. Hetken ajettua isi huomasi Lyytissä, meidän "juoksen niin kauan, että taju lähtee"- koirassa merkkejä siitä, että kohta loppuu matka kesken. Iskä käänsi valjakon, ajoi takaisin pudotuspaikalle, jätti Lyytin matkasta ja kääntyi takaisin oikeaan suuntaan. Matka ja pahimmat mäet mentiin kuudella koiralla.
 |
| Kuva: Kimmo Virkki |
 |
| Kuva: Kimmo Virkki |
Tästä huolimatta iskä tuli maaliin hyvin ja voitto oli ansaittu. Kovin moni lähde tiedostetusti kisaradalla takaisinpäin ja jätä kahta koiraa pois ja voita silti. Respect.
 |
| Isi ja sen tyttö palkintojenjaossa |
 |
| Tulokset, ei se mullakaan ollenkaan huonosti menny! Hengissä ollaan ja maailmakin on vielä kasassa. |
