Ohjeita koirienruokintaan lumisateessa

1. Viivytä uloslähtöä niin pitkälle kuin mahdollista
2. Unohda sitoa kengännauhat
3. Tappele ruokintakaverin kanssa siitä, että kumpi saa kantaa pintä ämpäriä ja huomaa, että toinen         puhuikin kauhasta eikä ämpäristä
4. Kulje lähes sokeana, koska lunta sataa ihan liikaa ja joka suunnasta
5. Ota kauhalla lumet pois koiran kupeista
6. Säikähdä otsalampun valossa kiiluvia koiransilmiä
7. Konttaa hangessa monta minuuttia etsien yhden kuppia täysin tuloksetta
8. Anna joillekin liikaa ruokaa, kun taas toisille liikaa vettä


Joskus on myös ihan hyvä:

-Silittää koiraa ruokintakauhalla tämän syödessä
-Unohtaa tyhjentää kupit lumesta
-Unohtaa antaa jollekin vettä
-Unohtaa vesikannu edelliseen paikkaan
-Kauhistella muutamassa tunnissa kasvanutta lumihankea
-Kompuroida ja liukastella hangessa

Sisälle tullessa on myös ihan kivaa, kun sisäkoirat ovat jättäneet pieniä lahjoja sinnetänne. :)

-Ronja

Jumissa

Tuli ihan lapsuuden extreme-reissut mieleen toissayönä ku lähettiin iskän ja Jonsen kanssa ajamaan koirilla. Tarkotus oli, että laitetaan 12 koiraa Defenderin eteen kiinni ja reenataan 2 tuntia mettäautoteillä. Kello oli 20:19 ku alettiin ajamaan. Kaikki onnistu alussa tosi hyvin ja koirat juoksi Defen eessä hienosti jäisestä tiestä huolimatta.
Noin tunti oltiin ajettu ja sitte meijjän eessä tiessä näky jottain kummallista röykkelikköä, jota kaikki me kolme luultiin ihan harmittomaksi kuoppasuudeksi. Iskä ajo sen yli jonka jälkeen kuulu rysäys ja defenderi notkahti pikkusen ja lakkas liikkumasta etteen tai taaksepäin. Oltiin ajettu valtavaan tulvalammikkoon. Tämä kyseinen lammikko ylsi reilusti mettän puolelle ja oli pituudeltaan ainaki sen 30m pitkä ja kuten kuvista näkyy oltiin saatu sekä auto, että koirakärry jumahtamaan lammikon alkupäähän. Lammikon päällä oli n.10-15cm paksunen jää, jonka takia ei oltu aiemmin huomattu että ei ehkä kannatais ajaa sinne ja jonka takia auto jumahti paikoilleen. Tää kyseinen jää nimittäin ylsi eturenkaiden päälle ja auto päässy kipuamaan sen päälle eikä murtamaan sitä. Päätettiin laittaa koirat kiinni vetoliinojen avulla puihin, vähä kauemmas lammikosta. Yritettiin irrottaa koirakärryäkin mutta se ei onnistunut ja työkalutki oli tietysti kotona.
Nyt ne jotka tietää meidän auton saattaa muistaa, että siinähän on vinssi! Niin muistettiin mekin ja laitettiin vinssi kiinni paksuimpaan puuhun johon se ylsi. Aluksi tilanne näytti ihan hyvältä, auto liikkui muutaman sentin eteenpäin. Ajattelin, että ehin tässä välissä käydä katsomassa miten koirat pärjää. Kääntyessäni huomasin järkytyksekseni, että puu jossa vinssi oli kiinni oli melkein kaatunut meidän päälle. Iskä ja Jonse irrotti vinssin ja siirsi sen seuraavaan puuhun, ja sitä seuraavaan ja sitä seuraavaan. Tässä vaiheessa tilanne vaikutti jo täysin toivottomalta. Veden ja jäämoskan raja oli pahimmillaan ihan auton lattianrajassa, lukot ja vinssi ei auttanu ollenkaan, eikä meillä ollu mitään muita työkaluja saatiika ruokaa. Onneksi iskä oli soittanu äitille ja äiti oli jo matkalla työkalujen kanssa. Äiti oli myös fiksuna soittanu Matti-enolle joka osas antaa hyviä neuvvoja siitä mitä meidän pitäs kokeilla.
Äitiä ootellessa päätettiin kokeilla koirakärryn irrottamista vipuvarren avulla ja se onneksi onnistu!
Äiti saapu paikalle ja kaikki rupes rullaamaan. Iskä ja Jonse hakkas jäätä rikki rautakangella ja laitto lankunpätkiä renkaitten alle. Iskä hoksas myös, että kun laittaa yhden katkenneen puunrungon kahen ehjän puun taakse ja vinssin siihen kiinni niin puut ei kaadu Hymiö grin. Näillä konsteilla auto saatiin pikkuhiljaa nousemaan jään päälle ja iskä huristeli pikasta vauhtia lammikon toiselle puolelle.
Ennään oli koirakärry jäissä. Sitäki koitettiin vaikka millä konstilla saaha liikkumaan lammikosta poissa ja äiti joutu pari kertaa työntään kätensä kyynärpäätä myöten hyiseen veteen, että saatais liina kiinni sopivaan kohtaan. Loppujen lopuks käytettiin käsivinssiä (jonka käyttämisestä meillä ei oo vieläkään mitään hajua) kääntämään kärryä. Kun kärry oli käännetty, saatiin liina kiinni peräkärryn aisaan jollon saatiin toisella autolla vedettyä se kokonaan kuiville. Ei muutaku koirat koirakärryyn ja minä ja Jonse ajettiin sillä autolla takas kottiin. Ei tiietty reittiä mutta iskä osas piirtää hienon kartan lumeen. Äiti ja iskä lähti sitte lammikon toiselta puolelta Defenderillä ettimään toista reittiä kottiin.
Kotona kuultiin, että matkan varrella oli ollu lisää lammikoita mutta ne oltiin pystytty onneksi kiertämään. Kello oli tässä vaiheessa n.05:00.
Eli kahen tunnin koirareeneistä tuliki tunnin koirareenit ja seittämän tunnin pähkäily siitä, että miten auto saahaan pois tuolta keskeltä ei mittää! Mutta iskä oli oikeessa, ei me mittää Hartikaista tarvittu :D

-Henna

Ihan ite

Äiti ja isi lähti viime torstaina mökille ja antoi minulle ja Juhalle tehtäväksi ajaa kaksi kahdeksan koiran valjakkoa. Vähän meinasi jännittää, kun en ole koskaan niin monella koiralla ajanut ja Juhalle oli ensimmäinen kerta koiravaljakolla. Tälläkertaa ajettiin siis ensimmäistäkertaa ihan ilman apua ja vielä mönkijällä, jolla olin ajanut vain pieniä pätkiä isi kyydissä. Meidän piti myös itse päätellä minkä kokoiset valjaat kenellekin tuli, kun aina ennen isi oli kertonut. Kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin, lukuunottamatta yhtä seisingin katkeamista ja yhden johtajan yhteisymmärrysongelmaa. Saimme ensimmäisellä valjakolla myös mahtavan hevos-ohituksen, kun naapuri oli lähtenyt hevosen kanssa metsälenkille. Yllättäen mönkijällä olikin helpompaa ajaa kuin reellä, eikä kahdeksan koiraa tuntunut kovin hurjalta enää ensimmäisen mutkan jälkeen.

Tuon ajon jälkeen aloin ymmärtää isän hehkutusta vanhimmasta koirasta Buffalosta. Ikää löytyy jo 13 vuotta ja silti mennään johdossa laukalla koko matka, vaikka osalla nuoremmistakin alkoi vuhti hiipua.

Tyttövaljakko matkanvarrelta

Vanhavanha johtaja Buffalo 

-Ronja

Isäntä ite

Ilta lenkkeilyä

Ilta on parasta aikaa käydä pyöräilemässä. On rauhallista ja viielää ja hämäryys tuo sopivaa jännitystä. Käytiin Varjo-koiran kanssa pikkuinen pyörälenkki lähimaastossa. Varjo kulki ihanasti taluttimessa, eikä tarvinnut pelätä, että saa olla mahallaan pyörän kanssa jossain pusikossa.

-Ronja

Meillä treenataan kesälläkin tyylillä!

Samettileggingseissä on hyvä tehdä luottamuslenkkejä.

Sateella hellehattu päässä.

-Ronja

Gold rush run 2015

Torstaina pakattiin auto ja lähdettiin ajamaan kohti Ivaloa. Matka oli pitkä ja perille päästiin vasta kolmen aikaan aamuyöstä. Mökkiin päästyämme huomasimme, että sänkyjä oli vapaana vain yksi. Onneksi  kyseinen sänky oli leveä niin mahduttiin siihen hyvin molemmat. Perjantai aamuna oli ensimmäiset lähdöt. Ensimmäisenä lähtivät avoimen luokan kuskit, sitten rajoitetut ja viimeisenä sporttiluokka eli me. Lähtö oli järjestetty avustetusti, mikä tuntui turvalliselta tämmöisestä vähän kokemattomasta kuskista. Minun lähtö sujui todella hyvin ilman mitään ongelmaa, mutta suurinpiirtein kymmenen kilometrin kohdalla toinen johtajista alkoi temppuilla ja päätin vaihtaa koirien paikkoja. Pysähdyttyäni huomasin, että heti minun perääni lähtenyt isä tuli vauhdilla ohi ja jatkoimme siitä matkaa peräkkäin. Puolivälissä matkaa reitti teki pienen mutkan ja lähti takaisin samaa rataa, mikä tarkoitti vastaan tulevaa liikennettä ja näiden ohittamista. Ohitukset ja loppumatka sujui hyvin lukuunottamatta muutamaa mahalaskua ja lopun pitkää ylämäkeä. Perjantaina maaliin tultiin isä toisena ja minä kolmantena. Lauantaina saimme huomata, että lähtöjärjestys oli käänteinen eli lähdimme kolmanneksi ja toiseksi viimeisinä. Ohitettavia oli paljon, mikä vuoksi matka ei ollut tylsä. Puolessa välissä isä sai minut kiinni, vaikka oli lähtenyt neljällä koiralla matkaan. Taas mentiin loppumatka hienosti peräkkäin. Sitten vastaan tuli se sama ylämäki, kuin edellisenäkin päivänä. Tälläkertaa se tuntui monta kertaa pidemmältä ja jyrkemmältä. Maaliin kuitenkin päästiin samoin tuloksin, kuin edellisenäkin päivänä. Sunnuntaina oli palkintojenjako, mikä suoritettiin hieman eritavalla, kuten kuvasta näkee. Lopulliset tulokset olivat mekllä samat, kuin maaliintulojärjestgs, eli isälle hopeaa ja minulle pronssia. Tuntui hassulta ja samalla hienolta seistä isän kanssa saman luokan mitalirivissä.

Koko reissu oli talven paras. Tutustuimme kahteen mukavaan norjalaiseen, jotka majoittuivat samassa mökissä meidän kanssa, sain ajaa isän perässä kumpanakin päivänä ja palkinnoksi saimme kumpikin kolme säkkiä koiranruokaa. Tämä kisa oli hyvä lopetus minun ensimmäiselle kokonaiselle kisakaudelle.

-Ronja

Extremesti vettä kengässä

Eilen illalla lähdettiin isän kanssa treenaamaan koiria. Koska omalta pihalta ei enää pääse kunnolla ajamaan niin pakattiin koirat autoon ja ajettiin muutaman kilometrin päähän metsätielle. Kello oli jo lähempänä yhtätoista, kun saatiin auto parkkiin. Minulle isä oli suunnitellut viittä koiraa ja se hirvitti, sillä olin ajanut vain kerran viidellä koiralla ja senkin jälkeen vannoin, että se olisi viimeinen kerta. Kun koirat oli tossutettu ja kaikki valmista, pääsimme lähtemään. Ensimmäiset 30 metriä ura oli ihan hyvä ja luminen, mutta sen jälkeen tuli isoja hiekka-aukkoja ja yksi kivitiekin ylitettiin. Koirien juostessa ilmaan lensi isoja jääpaloja, jotka tuntuivat aina löytävän tiensä kipeästi suoraan silmään tai vähintään poskipäähän. Muutama kerta sai ajaa sokkona, kun silmiä ei saanut auki jääsateelta. Välillä taas näytti ettei uralla ole lunta nimeksikään. Ensimmäisessä vähän suuremmassa mutkassa kaaduin polvilleni ulkokurviin, mutta sain itseni hienosti vauhdista mukaan. Sitten  vastaan tulikin reitin mukavat yllätykset, monta metriä pitkät ja aina vähintään nilkkaan asti vettä täynnä olevat lammet. Vettä meni kenkään jo ensimmäisen lammen ylityksessä. Lampilätäköitä oli monta ja pahin niistä todella pitkä ja vettä minua melkein polviin asti. Yhden lammen keskelle minun koirat pysähtyivät hämmästelemään märkää ja liukasta reittiä ja liikkeelle oli vaikea päästä uudestaan. Kun lammikot olivat takana eteen ilmestyi pitkä pätkä tietä, joka oli pelkkää hiekkavesi mutaa. Minun jarrumatto tökkäsi tiestä sojottavaan kantoon ja mahalleenhan sitä päästiin. Koiria minun mahalasku ei tuntunut haittaavan, kun matka vain jatkui. Muutaman metrin jälkeen sain ne pysähtymään ja kun yritin nousta, niin ei kun uudestaan matkaan ja kuski takaisin mahalleen. Tälläkertaa matka pysähtyi lähes heti isän huudosta ja pääsin pystyyn. Seisomaan noustessa kummastelin oikean jalan painoa ja huomasin, että lahkeessa oli kiitettävästi loskaa ja kenkä täynnä vettä. Lahkeen tyhjennyksen jälkeen matka jatkui ja edessä oli niin tiukka mutka, etten uskaltanut sitä ajaa, joten mentiin kävelyvauhdilla isän nauraessa vähän matkan päässä. Joka kerta, kun pysähdyttiin jouduin kaivamaan lahkeesta päänkokoisen paukun loskaa ja kuulin kuinka vettä täynnä oleva kenkä litisi joka askeleella. Matka tuntui kaksi kertaa pidemmältä mitä se todellisuudessa oli ja vesi alkoi jäähtyä kengässä ja varpaita paleli. Kääntöpaikalla tehtiin u-käännös ja saatiin valjakot sotkuun. Oli hurjaa lähteä paluumatkalle, kun tiesi mitä on vastassa. Mutta pahin olikin vasta tulossa. Isällä oli kaksi koiraa enemmän, joten jäin  loppumatkasta kokoajan jälkeen. Kun päästiin mutahiekkakohtaan jouduin työntämään rekeä, että koirilla ei olisi niin raskasta. Yhtäkkiä koko valjakko pysähtyi ja näin, että pääliina oli kiertynyt kannon ympärille. Yritin laittaa lumiankkuria maahan, mutta eihän se pure, kun lunta ei ole missään ja multainen maa on jäässä. Onneksi koirat eivät halunneet liikkua mihinkään, niin pääsin korjaamaan tilanteen. Kun pääsimme taas liikkeelle, en nähnyt isän valoa missään. O-ou. Siinä meinasi tulla iso hätä täysi-ikäiselle, mutta pimeää ja mörköjä pelkäävälle, joka ei edes tunne maastoa yhtään. Onneksi vähän matkaa ajettuani näin taas tutun valon edessä. Vastaan tulivat myös tutuiksi tulleet lammikot. Matkalla opin, että pimeällä viisi hyvin väsynyttä, valmiiksi jo reippaat 20km hyvin raskasta ja vaikeaa uraa juosseet koirat juoksevat paljon nopeampaa, kuin neljä hyvin levännyttä, vahvaa ja virkeää koiraa sprinttikisan alkumetreillä päivänvalossa hyvällä uralla. Tai siltä minusta ainakin tuntui.

Oli voitto päästä autolle vain muutamilla mustelmilla, kasvot kipeinä ja hiekkaisina alun jääsateesta ja mahalaskuista ja vaatteet läpimärkinä, vaikka matkalla menetettiin monta tossua, kisarekien jalasten kunto ja hyvät yöunet. Kotona oltiin kolmen aikaan aamuyöstä. Kaikista isän järjestämistä extreme seikkailuista tämä taisi olla kaikkein hurjin.

-Ronja