Jämi MD 2018

Nyt on hyvä aika herätellä blogia taas henkiin, kun on hyvä kisa takana. Perjantaina lähdettiin kohti Jämijärveä ja Jämi MD- kisaa. Kisassa tarkoituksena oli ajaa 4x 7km ja aikaa oli 12h. Ensimmäinen lähtö oli ajoitettu, mutta muut 3 sai päättää itse. Tämä kisa jännitti aivan erityisesti, sillä nyt ajettaisiin mönkijällä ja 8 koiralla, kun normaalisti kisaan neljällä. Tavoitteenani oli selvitä reissusta henigssä ja plussaa olisi, jos koko maailma ei räjähtäisi minun ja minun mielestä liian pitkän valjakon takia. Jämille ajaessa ei ollut hirvikolari kaukana, mutta onneksi isi on hyvä ja luotettava kuski sekä koirilla, että autolla ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Lauantaina koitti kisapäivä ja tuttuun tapaan minulta jäi aamupala syömättä ja jännityksen aiheuttama paha olo iski aika nopeaa heräämisen jälkeen. Lähtöjärjestyksessä minä olin meidän luokasta toisena ja isi neljäntenä, mikä oli minun mielestä oikein hyvä. Tähän väliin on hyvä kertoa, että tässä kisassa oli ihanasti järjestetty koirille sekä juotto-, että pudotuspaikka, sillä koiria ei saanut mönkijällä kuljettaa. Pudotuspaikalle sai siis jättää koiran, jos tämä ei jostain syystä pystynyt jatkamaan kisaa loppuun. Lähdön aika lähestyi ja ajoin mönkijän lähtöviivan lähelle, missä meidän luokan ensimmäinen odotti jo omaa starttia. Minun koirat olivat aivan innoissaan ja vaikka mönkijän jarrut olivat pohjassa, ei laite pysähtynyt ja paniikki alkoi koputella ovea, miten saan 200kg mönkijän pysähtymään, jos jarrutkaan ei auta ja handlerikin on pitämässä johtajia paikallaan? Päädyin kääntämään renkaat linkkuun ja huutamaan handleri Hennalle, että "TÄÄ EI OO YHTÄÄN KIVVAA!" Onneksi lähtöviivalta tuli muitakin auttamaan ja pitämään koiria ja saatiin koko joukko pysymään melkein paikallaan omaan starttiin asti. Ensimmäinen kierros sujui ongelmitta, maalissa tuomari kysyi, että kuinka meni ja vastaukseksi hän sai, että hyvin, mutta ajoin aivan liian lujaa. Hetken päästä tuomari naurahti minulle, että ei minulla ole mitään hätää, kun iskä oli ajanut paljon lujempaa, sillä hän tuli melkein heti maaliin minun jälkeen. Toinen ja kolmas kierros sujuivat myös hyvin ylämäistä ja hurjasta juoksemisesta huolimatta.

Toisen kierroksen jälkeen

 Ongelmat alkoivat vasta kolmannen kierroksen jälkeen, kun muutama koira kummankin valjakosta näytti huolestuttavasti väsymyksen merkkejä. Pitkän tauon jälkeen kaikki olivat kuitenkin levänneet sen verran, että kaikki koirat päätettiin ottaa viimeiselle kierrokselle ja iskä päätti, että jättäisi yhden koiran jokatapauksessa pudotuspaikalle, sillä väsähtäessään tämä tekee täyden stopin ja lyö jarrut pohjaan. Olimme myös miettineet, että lähtisikö isi 1 vai 2 minuuttia minun perään, sillä kun hän jättää yhden koiran pois, hiipuu hänellä vauhti ja hän saisi minusta lisää vauhtia, jos saisi minut ajoissa kiinni.

Ajamaan lähdettiin pimeällä, otsalamput päässä. Reitti näytti aivan erilaiselta pimeällä ja yhdessä vaiheessa mietin jo, että olenko ajanut jossain harhaan. Onneksi en ollut ja ajo sujui hyvin. Isin lamppu näkyi takana jo pudotuspaikan kohdalla, mutta en jäänyt odottelemaan. Ajattelin, että kiinni se ottaa kuitenkin. Vaan eipä ottanut, mietin moneen kertaan, että mihin se nyt jäi, mutta siitä vähän myöhemmin lisää. Ylämäet tuntuivat jo hirveän pitkiltä ja raskailta, sain tosissani juosta ja auttaa koiria ison mönkijän kanssa ja viimeisen pitkän mäen päällä sai yökkiä, kun oli juossut niin paljon. Koirat oliva todella väsyneitä ja yksi oli jo lopettanut vetämisen. Huoli meidän Taistosta oli aika suuri, sillä tämän väsymyksen olisi nähnyt sokeakin, mutta silti se veti liina tiukalla. Pelkäsin, että joudun soittamaan jonkun hakemaan sen pois. Maaliin kuitenkin tultiin hyvillä mielin kaikkien koirien kanssa. Sitten odotettiin iskää, jonka olisi pitänyt tulla ihan minun perässä. Lopulta iskä tuli ja iskän viimeisen kierroksen tarina on hieno.

Isille terkut, että kerron tämän tarinan itse, kun täälä blogissa taitaa edelleen lukea vuodelta 2015 lupaus, että isi kertoo omasta SM- kisastaan itse, mutta tekstiä ei ole tullut, vaan sen sijaan kahden vuoden hiljaisuus. Tarina kuuluu näin: isi oli ajanut hyvällä vauhdilla ja saanut minua paljon kiinni. Norgay, joka tulisi pudottaa pois puolessa välissä oli juossut hyvin ja isin mielessä oli, että kannattaako kuitenkaan jättää. Vähän ennen pudotuspaikkaa väsymyksen merkit kuitenkin oli luettavissa ja pudotus tapahtui ja ajo jatkui seitsämällä koiralla. Hetken ajettua isi huomasi Lyytissä, meidän "juoksen niin kauan, että taju lähtee"- koirassa merkkejä siitä, että kohta loppuu matka kesken. Iskä käänsi valjakon, ajoi takaisin pudotuspaikalle, jätti Lyytin matkasta ja kääntyi takaisin oikeaan suuntaan. Matka ja pahimmat mäet mentiin kuudella koiralla.

Kuva: Kimmo Virkki

Kuva: Kimmo Virkki

Tästä huolimatta iskä tuli maaliin hyvin ja voitto oli ansaittu. Kovin moni lähde tiedostetusti kisaradalla takaisinpäin ja jätä kahta koiraa pois ja voita silti. Respect.

Isi ja sen tyttö palkintojenjaossa

Tulokset, ei se mullakaan ollenkaan huonosti menny! Hengissä ollaan ja maailmakin on vielä kasassa.

-Ronja

Mökkeilyä

Lähdettiin Juhan kanssa illalla ajamaan mökille ja äiti ja isi tulivat seuraavana päivänä perässä. Auto jouduttiin Juhan kanssa jättämään kujan päähä, sillä kujaa ei oltu aurattu. Laitettiin painavimmat tavarat pulkkaan ja valjastettiin minun ja Juhan koira Veikko vetämään ne mökkiin. Veti tosi hienosti ensikertalaiseksi! Takkaa ei saatu kahdestaan syttymään ja oli kylmää ja pimeää, mutta aamulla oli hienot maisemat ja Veikko nautti ihan mahdottomasti vapaudesta. Iltapäivällä äiti ja isi reenasi koiria ja Veikkokin pääsi kokeilemaan, että miltä se tuntuu kun reki tulee perässä. Tämä homma ei sujunut enää niin hienosti kun yöllinen pulkan vetäminen, mutta on niitä huonompiakin nähty!

Matkaan lähdössä

-Ronja

Gold Rush Run 2016

Torstaina lähdettiin ajamaan kohti Ivaloa, tästä reissusta erikoisen teki se, että mukana meillä oli ihan oma handleri Juha. Matka tuntui tuhottoman pitkältä, mutta perille päästiin ja kerettiin vielä nukkuakin ennen perjantain herätystä.

Perjantaina päivä alkoi ajajienkokouksella, missä sivukorvalla kuultiin, että reittiä oli muutettu ja paluumatkalla tullaan tunturin yli. Kummankin lähdöt sujui ongelmitta ja matkakin suurinpiirtein hienosti. Isi sai tietenkin kiinni ennen maalia ja hyvässä peesissä taas päästiin pitkälle. Loppumatkasta kuitenkin isi pysähtyi niin äkkiä, että minun johtajat juoksivat melkein päälle. Pysähdyksen syynä oli ura, joka jatkui sekä suoraan, että oikealle, missä näkyi aivan kamalan pitkä ja jyrkkä ylämäki. Onneksi isi muisti, että jostakin tunturista oli ollut puhetta ja matka jatkui siis oikealle. Mäki oli pitkä ja kamala. Edes iskä ei jaksanut juosten auttaa koko mäkeä, vaikka aina tuntuu että isi vetää koiria nopeampaa. Tunturin huipulla olikin joku iloisesti kuvaamassa ja hymyilemässä huvittaville ilmeille, mitä mäkeä nousevien kasvoilla näkyi.Loppumatkasta minun valjakon pyöräkoira Birdie kaatui, eikä noussut heti ylös. Säikähdyksissäni huusin isän pysähtymään, mutta tajusin äkkiä, ettei maaliin ollut pitkä matka ja pärjäisin kyllä itsekin ja niin pärjäsinkin. Sieltä se pikku-Birdie nousikin, kunhan vieruskaveri antoi vähän tilaa ja juoksi loppuun vauhdilla. Maaliin päästyä vannoin, etten seuraavana päivänä varmasti nouse tunturia enää ylös. Ensimmäisen päivän sijoitukset olivat minä seitsemäs ja isi kolmas.

Lauantaina meidän luokkaa johtanut oli joutunut keskeyttämään kisan, kävi siinä itselläkin mielessä, että onko ihan pakko lähteä sinne tunturille, kun en varmasti saisi isiä kiinni, enkä pääsisi sitä mäkeä ylös ilman vetoapua. Muutenkin jouduin jättämään yhden koiran varikolle, sillä tämä ei ollut juonut eikä syönyt mitään. Toinenkin koira oli edellisenä päivänä vetänyt vähän huonommin ja mietin, että jos joudun jonkun pussittamaan niin en varmasti pääse loppuun asti. Matka kuitenkin sujui taas ihan hyvin, vaikka jännitys hurjasta mäestä esiintyikin pahana olona koko alkumatkan. Tunturin nousun alun ne koirat jaksoivat ihan hyvin, mutta puolessavälissä matkaa tuli stoppi ja lähdin suosiolla taluttamaan seisingistä ylös. Maaliin kuitenkin päästiin taas hyvillä mielin ja jalat hapoilla. Iskä oli nähnyt omalla reissullaan tunturin puolessavälissä toisen kilpailijan ja saanut siitä lisävetoa itselleen hirveän kovan kilpailuvietin ansiosta. Hän kehitti suunnitelman, missä hän juoksee 20 ja kävelee 10 askelta. Siellä sitä sitte täysin pysähtymättä mentiin koko tunturi ylös ja sijoituksena oli toinen, itse olin loppujenlopuksi viides.

Sunnuntaina halusin vielä käydä kuvaamassa tunturin kauniit maisemat, mitö muut olivat kehuneet ja minä en ollut hoksannut väsymykseltä edes katsoa. Isin kanssa valjastettiin kummallekkin valjakot ja lähdettiin ajamaan tunturille sen toista puolta, mikä oli monta kertaa loivempi. Ilma oli hurjan kaunis ja maisemat sitäkin kauniimmat. Se oli täydellinen lopetus reissulle.

Isi nauttii auringosta lauantain kisan jälkeen

Maisemia tunturin päältä

Iskä ja minun valjakko

Tunturi kuvattuna siltä loivemmalta puolelta

Tämä kuva vertailun vuoksi: kaikki kuvat otettu samana päivänä, mutta tämä kuva on Tyrnävältä, missä lunta ei näy juuri missään

Iskän valjakko lähdössä, kuva: Ari Mäkelä

-Ronja

Pikkuisia pentuja

Muutama kuva meidän kuopuksista, jotka ovat saaneet joukkona lempinimen Piraijat.

Joukon nopein, josta ei ikinä kerkeä nähä kuka se on

Suomenmestari Valto rentoilee 

Extremesti vettä kengässä 2

Tässä pari päivää sitten isin ja Juhan kanssa pakattiin koirat autoon ja lähdettiin muutaman kilometrin päähän, että pästään ajamaan. Ajopaikalla kaikki oli taas niinkuin pitääkin lunta hyvin ja koirat iloisia. Ei muuta kuin kaikki valmiiksi ja mennään.

Ensimmäset 100-200 metriä kaikki oli ok, paitsi jäätä lensi naamaan niin, että oli vaikeaa katsoa eteensä. Siten tuli vastaan lätäkkö. Muutaman kilometrin päästä uusi ja isompi. sitten lumi alkoi loppua. Samat maisemat ja reitit, lätäköt tismalleen samoissa kohdissa, kuin viimevuonna. Tälläkertaa reissu tuntui huvittavalta, sillä tiesin mitä oli tulossa. Pikkuhiljaa alkoi kenkä kastua taas ja lätäköt vain kasvoivat.

Matka jäi aika lyhyeksi, sillä isi päätti, ettei ole mitään järkeä ajaa, kun lunta ei ole. Kotimatkalla tuli vastaan tiukka mutka vasemmalle. Minulla on paha tapa jarruttaa liikaa ennen mutkaa ja tein saman virheen taas ja ajoin puuhun pahki ja kaaduin. Mutkan jälkeen vastassa oli pitkä lätäkkö, jonka sain ylittää istualtaan reen perässä raahautuen, onneksi en sentään mahallani. Kun pääsimme takaisin autolle, olimme ihan läpimärkiä sekä koirat, että minä ja isi. Juha oli saanut jäädä auoon lämpimään ja kuivaan odottamaan.

Kotiin päästyämme menimme sisälle vaihtamaan kuivat vaatteet ja laskin kengästäni yli 2dl vettä pois, vaikka kengän sisähuopakin oli imenyt vettä kiitettävästi ja valui jo altaassa.

Alkaa se "kaukokaipuu" iskeä minuunkin kun täälä pitää ajaa yöllä ja tällaisella säällä. Muutto kutkutus jonnekin lumisempaan ja syrjäisempään alkaa tarttua minullekin. Taitavat Tyrnävän rekikelit olla tässä.

-Ronja

Todiste

Snåre Snåre Snåre

Kylmässä autossa istutaan ja kirjoitetaan, matkalla kotiin ja rankka reissu takana.

Reissu alkoi jo torstai-iltana, kun koirat ja kamppeet pakattiin autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Lieksaa ja SM-kisoja. Erikoisen tästä reissusta teki se, että meidän perheestä 4-koiran luokkaan lähti kolme valjakkoa, sillä n. 6 viikkoa sitten isi koiria reenatessaan kaatui tiukassa mutkassa ja törmäsi sillan pystytolppaan kovalla vauhdilla. Sen seurauksena lonkkaluunharjaan tuli pirstalemurtuma, eikä loukkaantumisen  takia voinut vielä ajaa kahdeksalla koiralla.

Perjantaina oli ensimmäiset lähdöt ja isi lähti matkaan neljäntenä, minä yhdentenätoista ja äiti viidentenätoista. Ensimmäinen päivä sujui kaikilta hyvin ja ohituksia tuli hurja määrä, minulla 11 ja äitillä 14. Meidän sarjasta ensimmäisenä maaliin tuli isi, toisena minä ja kolmantena äiti, isin ja minun välinen ero oli vain 58 sekuntia.

Lauantaille lähdettiin jännitystä ja intoa täynnä. Ajoin isin kiinni hyvällä vauhdilla, mutta olin huolissani valjakon nuorimmaisesta,  Taistosta, joka teki töitä hullun lailla, vaikka väsymyksen näki jo selvästi. Pahimman mäen pääsin isin peesissä hyvin ja jonkun matkaa siinä ajettiin  peräkkäin, mutta jäin matkasta, kun Taiston takia jouduin pitämään tauon. Jonkun matkaa vielä yritettiin neljällä, mutta aika pian(vielä n. 10 km maaliin) Taisto-Ressu piti laittaa pussiin. Pussittamiten oli vaikeaa, mutta onneksi äiti tuli takaa ja auttoi. Lähdin ajamaan äitin perään toinen isommista koirista pussissa. Jonkun matkaa ajettua jäin äitikin vauhdista vaikka yritin kovasti tehdä töitä. Äiti uhkailee, ettei enää kisaa samassa sarjassa, koska oli niin kamalaa jättää oma lapsi taakse. Oikea päätös oli jatkaa matkaa, sillä sekä minä, että isä olisi suututtu, jos äiti olisi oman suorituksensa pilannut sillä, että olisi jäänyt minua odottamaan. Tuskaa siellä uralla oli yrittää edetä, kun johtajat ovat molemmat alle 20kg ja ainoaksi jäänyt pyöräkoirakaan ei mikään hevonen ole. Järkyttävä ylämäki oli edessä, eikä minun auttanut, kun työntää yli 20 kiloisen Taiston sisältävä reki ylös. Onneksi juuri silloin minut ohitti 8-koiran valjakko ja minun juokseviin koiriin tuli vähän vetoa lisää. Hulluna piti potkia ja juosta, että eteenpäin päästään, kun koirat olivat väsyneitä. Samalla takaraivossa jyskytti vielä isältä peritty kova kisavietti ja kunnianhimo. Maaliin tultiin itkun kanssa, sillä väsytti aivan hirveästi ja juokseminen ja potkiminen tuntui joka paikassa. Sain olla onnellinen, että päästiin maaliin ilman apua. Lauantain maaliintulojärjestys oli seuraava: isi ensimmäisenä, äiti toisena ja minä neljäntenä. Illalla jännitettiin sitä, että oliko äiti päässyt yhteisajallaan minun ohi, vai saisinko hänestä seuraavana päivänä hyvän peesin, kun minulla olisi vain kolme koiraa.  Odotus palkittiin ja Facebookista sai lukea, että olin edelleen 11 sekuntia äitiä edellä ja seuraavana päivänä lähtisin edelleen toisena.

Tänä aamuna jännitys tiivistyi hermostukseksi,  kun äitikin joutui jättämään yhden koiran, toisen johtajistaan pois sairastelun takia. Äiti ei siis saisikaan minua kiinni, enkä saisi hänestä lisävauhtia. Jännitin myös, että pääsisinkö ollenkaan edes lähtöviivalle, kun viimevuonna en kolmantena päivänä päässyt. Onneksi pääsin. Matkaankin vielä päästiin ja hyvällä vauhdilla, vaikka aluksi meinasi paniikki iskeä kun pystyin vielä kuulemaan lähtöalueen kaiuttimista, kun tuomari kuulutti äitille puolen minuutin kohdan.  Nostin jarrua ja annoin mennä ja jonkin matkaa ajettuani näin isin. Rene lähti ihanaan tapaansa jahtaamaan kovalla vauhdilla ja vaikka minulla oli vain kolme koiraa, saatiin vauhti silti nousemaan yli 26km/h ja klometrejäkin oli takana kiitettävästi. Isin peesissä pääsin pitkän matkaa ja välillä tuulettelin ja välillä taas vilkuilin taakse peläten, että joku tulee ohi. Minun koirat alkoi väsyä ja välimatka isään kasvoi kokoajan, vaikka tein taas itsekin töitä kovasti. Onneksi maaliin oli enää alle 5km ja maaliin päästiin ilman ohituksia.  Hurjaa siellä radalla oli olla, sillä minulle oli laitettu parhaat ja parhaiten voidellut jalakset ja ne olivat niin liukkaat, että kaatuilin  ja törmäilin puihin ja alamäessä oli vaikeaa saada jarrutettua. Viimeisen kerran kaaduin jalaksen päälle ja polvi kipeytyi pahasti ja loppumatkalla minulla oli vain yksi potkimisjalka.

Lopullinen tulos oli siis isille SM-kulta, minulle hopea ja äitille pronssi. Reissu oli aivan mahtava ja esikuva-idoli näkemys omista vanhemmista kasvoi. Toinen ajaa murtuneella luulla ja toinen on metsäsuksilla rämpien hiihtänyt reenireittejä lähimetsiin,  että pystyy reenaamaan.

Iso kiitos myös Hennalle, Marialle, Juhalle, Jonselle ja Ouluvetille kaikesta avusta, jota ilman ei olisi selvitty.

Isi ja johtajat Valto ja Durak

Kuvia lisää myöhemmin.

-Ronja

Tulokset

Ohjeita koirienruokintaan lumisateessa

1. Viivytä uloslähtöä niin pitkälle kuin mahdollista
2. Unohda sitoa kengännauhat
3. Tappele ruokintakaverin kanssa siitä, että kumpi saa kantaa pintä ämpäriä ja huomaa, että toinen         puhuikin kauhasta eikä ämpäristä
4. Kulje lähes sokeana, koska lunta sataa ihan liikaa ja joka suunnasta
5. Ota kauhalla lumet pois koiran kupeista
6. Säikähdä otsalampun valossa kiiluvia koiransilmiä
7. Konttaa hangessa monta minuuttia etsien yhden kuppia täysin tuloksetta
8. Anna joillekin liikaa ruokaa, kun taas toisille liikaa vettä


Joskus on myös ihan hyvä:

-Silittää koiraa ruokintakauhalla tämän syödessä
-Unohtaa tyhjentää kupit lumesta
-Unohtaa antaa jollekin vettä
-Unohtaa vesikannu edelliseen paikkaan
-Kauhistella muutamassa tunnissa kasvanutta lumihankea
-Kompuroida ja liukastella hangessa

Sisälle tullessa on myös ihan kivaa, kun sisäkoirat ovat jättäneet pieniä lahjoja sinnetänne. :)

-Ronja

Jumissa

Tuli ihan lapsuuden extreme-reissut mieleen toissayönä ku lähettiin iskän ja Jonsen kanssa ajamaan koirilla. Tarkotus oli, että laitetaan 12 koiraa Defenderin eteen kiinni ja reenataan 2 tuntia mettäautoteillä. Kello oli 20:19 ku alettiin ajamaan. Kaikki onnistu alussa tosi hyvin ja koirat juoksi Defen eessä hienosti jäisestä tiestä huolimatta.
Noin tunti oltiin ajettu ja sitte meijjän eessä tiessä näky jottain kummallista röykkelikköä, jota kaikki me kolme luultiin ihan harmittomaksi kuoppasuudeksi. Iskä ajo sen yli jonka jälkeen kuulu rysäys ja defenderi notkahti pikkusen ja lakkas liikkumasta etteen tai taaksepäin. Oltiin ajettu valtavaan tulvalammikkoon. Tämä kyseinen lammikko ylsi reilusti mettän puolelle ja oli pituudeltaan ainaki sen 30m pitkä ja kuten kuvista näkyy oltiin saatu sekä auto, että koirakärry jumahtamaan lammikon alkupäähän. Lammikon päällä oli n.10-15cm paksunen jää, jonka takia ei oltu aiemmin huomattu että ei ehkä kannatais ajaa sinne ja jonka takia auto jumahti paikoilleen. Tää kyseinen jää nimittäin ylsi eturenkaiden päälle ja auto päässy kipuamaan sen päälle eikä murtamaan sitä. Päätettiin laittaa koirat kiinni vetoliinojen avulla puihin, vähä kauemmas lammikosta. Yritettiin irrottaa koirakärryäkin mutta se ei onnistunut ja työkalutki oli tietysti kotona.
Nyt ne jotka tietää meidän auton saattaa muistaa, että siinähän on vinssi! Niin muistettiin mekin ja laitettiin vinssi kiinni paksuimpaan puuhun johon se ylsi. Aluksi tilanne näytti ihan hyvältä, auto liikkui muutaman sentin eteenpäin. Ajattelin, että ehin tässä välissä käydä katsomassa miten koirat pärjää. Kääntyessäni huomasin järkytyksekseni, että puu jossa vinssi oli kiinni oli melkein kaatunut meidän päälle. Iskä ja Jonse irrotti vinssin ja siirsi sen seuraavaan puuhun, ja sitä seuraavaan ja sitä seuraavaan. Tässä vaiheessa tilanne vaikutti jo täysin toivottomalta. Veden ja jäämoskan raja oli pahimmillaan ihan auton lattianrajassa, lukot ja vinssi ei auttanu ollenkaan, eikä meillä ollu mitään muita työkaluja saatiika ruokaa. Onneksi iskä oli soittanu äitille ja äiti oli jo matkalla työkalujen kanssa. Äiti oli myös fiksuna soittanu Matti-enolle joka osas antaa hyviä neuvvoja siitä mitä meidän pitäs kokeilla.
Äitiä ootellessa päätettiin kokeilla koirakärryn irrottamista vipuvarren avulla ja se onneksi onnistu!
Äiti saapu paikalle ja kaikki rupes rullaamaan. Iskä ja Jonse hakkas jäätä rikki rautakangella ja laitto lankunpätkiä renkaitten alle. Iskä hoksas myös, että kun laittaa yhden katkenneen puunrungon kahen ehjän puun taakse ja vinssin siihen kiinni niin puut ei kaadu Hymiö grin. Näillä konsteilla auto saatiin pikkuhiljaa nousemaan jään päälle ja iskä huristeli pikasta vauhtia lammikon toiselle puolelle.
Ennään oli koirakärry jäissä. Sitäki koitettiin vaikka millä konstilla saaha liikkumaan lammikosta poissa ja äiti joutu pari kertaa työntään kätensä kyynärpäätä myöten hyiseen veteen, että saatais liina kiinni sopivaan kohtaan. Loppujen lopuks käytettiin käsivinssiä (jonka käyttämisestä meillä ei oo vieläkään mitään hajua) kääntämään kärryä. Kun kärry oli käännetty, saatiin liina kiinni peräkärryn aisaan jollon saatiin toisella autolla vedettyä se kokonaan kuiville. Ei muutaku koirat koirakärryyn ja minä ja Jonse ajettiin sillä autolla takas kottiin. Ei tiietty reittiä mutta iskä osas piirtää hienon kartan lumeen. Äiti ja iskä lähti sitte lammikon toiselta puolelta Defenderillä ettimään toista reittiä kottiin.
Kotona kuultiin, että matkan varrella oli ollu lisää lammikoita mutta ne oltiin pystytty onneksi kiertämään. Kello oli tässä vaiheessa n.05:00.
Eli kahen tunnin koirareeneistä tuliki tunnin koirareenit ja seittämän tunnin pähkäily siitä, että miten auto saahaan pois tuolta keskeltä ei mittää! Mutta iskä oli oikeessa, ei me mittää Hartikaista tarvittu :D

-Henna

Ihan ite

Äiti ja isi lähti viime torstaina mökille ja antoi minulle ja Juhalle tehtäväksi ajaa kaksi kahdeksan koiran valjakkoa. Vähän meinasi jännittää, kun en ole koskaan niin monella koiralla ajanut ja Juhalle oli ensimmäinen kerta koiravaljakolla. Tälläkertaa ajettiin siis ensimmäistäkertaa ihan ilman apua ja vielä mönkijällä, jolla olin ajanut vain pieniä pätkiä isi kyydissä. Meidän piti myös itse päätellä minkä kokoiset valjaat kenellekin tuli, kun aina ennen isi oli kertonut. Kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin, lukuunottamatta yhtä seisingin katkeamista ja yhden johtajan yhteisymmärrysongelmaa. Saimme ensimmäisellä valjakolla myös mahtavan hevos-ohituksen, kun naapuri oli lähtenyt hevosen kanssa metsälenkille. Yllättäen mönkijällä olikin helpompaa ajaa kuin reellä, eikä kahdeksan koiraa tuntunut kovin hurjalta enää ensimmäisen mutkan jälkeen.

Tuon ajon jälkeen aloin ymmärtää isän hehkutusta vanhimmasta koirasta Buffalosta. Ikää löytyy jo 13 vuotta ja silti mennään johdossa laukalla koko matka, vaikka osalla nuoremmistakin alkoi vuhti hiipua.

Tyttövaljakko matkanvarrelta

Vanhavanha johtaja Buffalo 

-Ronja

Isäntä ite

Ilta lenkkeilyä

Ilta on parasta aikaa käydä pyöräilemässä. On rauhallista ja viielää ja hämäryys tuo sopivaa jännitystä. Käytiin Varjo-koiran kanssa pikkuinen pyörälenkki lähimaastossa. Varjo kulki ihanasti taluttimessa, eikä tarvinnut pelätä, että saa olla mahallaan pyörän kanssa jossain pusikossa.

-Ronja

Meillä treenataan kesälläkin tyylillä!

Samettileggingseissä on hyvä tehdä luottamuslenkkejä.

Sateella hellehattu päässä.

-Ronja

Gold rush run 2015

Torstaina pakattiin auto ja lähdettiin ajamaan kohti Ivaloa. Matka oli pitkä ja perille päästiin vasta kolmen aikaan aamuyöstä. Mökkiin päästyämme huomasimme, että sänkyjä oli vapaana vain yksi. Onneksi  kyseinen sänky oli leveä niin mahduttiin siihen hyvin molemmat. Perjantai aamuna oli ensimmäiset lähdöt. Ensimmäisenä lähtivät avoimen luokan kuskit, sitten rajoitetut ja viimeisenä sporttiluokka eli me. Lähtö oli järjestetty avustetusti, mikä tuntui turvalliselta tämmöisestä vähän kokemattomasta kuskista. Minun lähtö sujui todella hyvin ilman mitään ongelmaa, mutta suurinpiirtein kymmenen kilometrin kohdalla toinen johtajista alkoi temppuilla ja päätin vaihtaa koirien paikkoja. Pysähdyttyäni huomasin, että heti minun perääni lähtenyt isä tuli vauhdilla ohi ja jatkoimme siitä matkaa peräkkäin. Puolivälissä matkaa reitti teki pienen mutkan ja lähti takaisin samaa rataa, mikä tarkoitti vastaan tulevaa liikennettä ja näiden ohittamista. Ohitukset ja loppumatka sujui hyvin lukuunottamatta muutamaa mahalaskua ja lopun pitkää ylämäkeä. Perjantaina maaliin tultiin isä toisena ja minä kolmantena. Lauantaina saimme huomata, että lähtöjärjestys oli käänteinen eli lähdimme kolmanneksi ja toiseksi viimeisinä. Ohitettavia oli paljon, mikä vuoksi matka ei ollut tylsä. Puolessa välissä isä sai minut kiinni, vaikka oli lähtenyt neljällä koiralla matkaan. Taas mentiin loppumatka hienosti peräkkäin. Sitten vastaan tuli se sama ylämäki, kuin edellisenäkin päivänä. Tälläkertaa se tuntui monta kertaa pidemmältä ja jyrkemmältä. Maaliin kuitenkin päästiin samoin tuloksin, kuin edellisenäkin päivänä. Sunnuntaina oli palkintojenjako, mikä suoritettiin hieman eritavalla, kuten kuvasta näkee. Lopulliset tulokset olivat mekllä samat, kuin maaliintulojärjestgs, eli isälle hopeaa ja minulle pronssia. Tuntui hassulta ja samalla hienolta seistä isän kanssa saman luokan mitalirivissä.

Koko reissu oli talven paras. Tutustuimme kahteen mukavaan norjalaiseen, jotka majoittuivat samassa mökissä meidän kanssa, sain ajaa isän perässä kumpanakin päivänä ja palkinnoksi saimme kumpikin kolme säkkiä koiranruokaa. Tämä kisa oli hyvä lopetus minun ensimmäiselle kokonaiselle kisakaudelle.

-Ronja

Extremesti vettä kengässä

Eilen illalla lähdettiin isän kanssa treenaamaan koiria. Koska omalta pihalta ei enää pääse kunnolla ajamaan niin pakattiin koirat autoon ja ajettiin muutaman kilometrin päähän metsätielle. Kello oli jo lähempänä yhtätoista, kun saatiin auto parkkiin. Minulle isä oli suunnitellut viittä koiraa ja se hirvitti, sillä olin ajanut vain kerran viidellä koiralla ja senkin jälkeen vannoin, että se olisi viimeinen kerta. Kun koirat oli tossutettu ja kaikki valmista, pääsimme lähtemään. Ensimmäiset 30 metriä ura oli ihan hyvä ja luminen, mutta sen jälkeen tuli isoja hiekka-aukkoja ja yksi kivitiekin ylitettiin. Koirien juostessa ilmaan lensi isoja jääpaloja, jotka tuntuivat aina löytävän tiensä kipeästi suoraan silmään tai vähintään poskipäähän. Muutama kerta sai ajaa sokkona, kun silmiä ei saanut auki jääsateelta. Välillä taas näytti ettei uralla ole lunta nimeksikään. Ensimmäisessä vähän suuremmassa mutkassa kaaduin polvilleni ulkokurviin, mutta sain itseni hienosti vauhdista mukaan. Sitten  vastaan tulikin reitin mukavat yllätykset, monta metriä pitkät ja aina vähintään nilkkaan asti vettä täynnä olevat lammet. Vettä meni kenkään jo ensimmäisen lammen ylityksessä. Lampilätäköitä oli monta ja pahin niistä todella pitkä ja vettä minua melkein polviin asti. Yhden lammen keskelle minun koirat pysähtyivät hämmästelemään märkää ja liukasta reittiä ja liikkeelle oli vaikea päästä uudestaan. Kun lammikot olivat takana eteen ilmestyi pitkä pätkä tietä, joka oli pelkkää hiekkavesi mutaa. Minun jarrumatto tökkäsi tiestä sojottavaan kantoon ja mahalleenhan sitä päästiin. Koiria minun mahalasku ei tuntunut haittaavan, kun matka vain jatkui. Muutaman metrin jälkeen sain ne pysähtymään ja kun yritin nousta, niin ei kun uudestaan matkaan ja kuski takaisin mahalleen. Tälläkertaa matka pysähtyi lähes heti isän huudosta ja pääsin pystyyn. Seisomaan noustessa kummastelin oikean jalan painoa ja huomasin, että lahkeessa oli kiitettävästi loskaa ja kenkä täynnä vettä. Lahkeen tyhjennyksen jälkeen matka jatkui ja edessä oli niin tiukka mutka, etten uskaltanut sitä ajaa, joten mentiin kävelyvauhdilla isän nauraessa vähän matkan päässä. Joka kerta, kun pysähdyttiin jouduin kaivamaan lahkeesta päänkokoisen paukun loskaa ja kuulin kuinka vettä täynnä oleva kenkä litisi joka askeleella. Matka tuntui kaksi kertaa pidemmältä mitä se todellisuudessa oli ja vesi alkoi jäähtyä kengässä ja varpaita paleli. Kääntöpaikalla tehtiin u-käännös ja saatiin valjakot sotkuun. Oli hurjaa lähteä paluumatkalle, kun tiesi mitä on vastassa. Mutta pahin olikin vasta tulossa. Isällä oli kaksi koiraa enemmän, joten jäin  loppumatkasta kokoajan jälkeen. Kun päästiin mutahiekkakohtaan jouduin työntämään rekeä, että koirilla ei olisi niin raskasta. Yhtäkkiä koko valjakko pysähtyi ja näin, että pääliina oli kiertynyt kannon ympärille. Yritin laittaa lumiankkuria maahan, mutta eihän se pure, kun lunta ei ole missään ja multainen maa on jäässä. Onneksi koirat eivät halunneet liikkua mihinkään, niin pääsin korjaamaan tilanteen. Kun pääsimme taas liikkeelle, en nähnyt isän valoa missään. O-ou. Siinä meinasi tulla iso hätä täysi-ikäiselle, mutta pimeää ja mörköjä pelkäävälle, joka ei edes tunne maastoa yhtään. Onneksi vähän matkaa ajettuani näin taas tutun valon edessä. Vastaan tulivat myös tutuiksi tulleet lammikot. Matkalla opin, että pimeällä viisi hyvin väsynyttä, valmiiksi jo reippaat 20km hyvin raskasta ja vaikeaa uraa juosseet koirat juoksevat paljon nopeampaa, kuin neljä hyvin levännyttä, vahvaa ja virkeää koiraa sprinttikisan alkumetreillä päivänvalossa hyvällä uralla. Tai siltä minusta ainakin tuntui.

Oli voitto päästä autolle vain muutamilla mustelmilla, kasvot kipeinä ja hiekkaisina alun jääsateesta ja mahalaskuista ja vaatteet läpimärkinä, vaikka matkalla menetettiin monta tossua, kisarekien jalasten kunto ja hyvät yöunet. Kotona oltiin kolmen aikaan aamuyöstä. Kaikista isän järjestämistä extreme seikkailuista tämä taisi olla kaikkein hurjin.

-Ronja

Kuusamon reissu

Tässä näkyy minun vauhtivaljakko. Johtajina Korak ja Birdie ja pyörässä Mämmi ja Gaia. Kuvat Ilkka Matias.

Kuusamon reissuun lähdettiin neljältä aamuyöstä, isällä unta takana oli vajaa kaksi tuntia ja minulla flunssan takia rikkonaiset kuusi. Laitoin gps:n päälle ja se näytti, että perillä ollaan 8.30 eli noin ajajienkokouksen aikaan, mikä huolestutti isää sillä aikaa oli hyvin vähän koirien juottamiseen. Matka sujui suurinpiirtein leppoisasti, gps:n sekoilusta holimatta. Välillä se näytti, ettei ehditä isän ensimmäiseen lähtöön ollenkaan. Ehdittiin kuitenkin aivan hyvissä ajoin, sillä aika alkoi tasaantua sitä nopeammin mitä lähemmäs kisapaikkaa päästiin. Kisapaikalla parkkipaikat olivat melko täynnä, mutta paikka löytyi, minä lähdin ajajienkokoukseen ja isä jäi juottamaan koirat. Isän ensimmäinen lähtö sujui hyvin, mutta matkalla yhdellä koiralla oli alusta asti vaikea pysyä vauhdissa ja tuntui, että terävyys puuttuisi. Minun ajoni sujui hyvin, vaikka olin ollut viimeiset päivät kipeänä niin olo ei ollut parhaimmasta päästä, mutta onneksi matka oli vain 9km eikä kovin mäkinen. Muutamassa mäessä autoin koiria ja sen sain tuntea jaloissa seuraavana päivänä. Mitäs sitä menee sairaana urheilemaan. Maaliin päästiin ihan hyvällä vauhdilla ja sijoitus oli toinen.
Isän ensimmäisen kierroksen sijoitus oli toinen, vaikka hän oli siitä itse kovin yllättynyt.
Isän toisesta kierroksesta vähän myöhemmin....

-Ronja

Kuusamo Sprint 2015

SP4 9km

1 Tuomas Notko   0.20.29
2 Ronja Snåre   0.20.53
3 Heidi Parkkisenniemi 0.25.01
4 Markku Santanen 0.26.20
5 Anu Suomalainen 0.26.24
6 Suvi Koukkari 0.26.32
7 Katja Lindberg 0.28.50
8 Reima Saapunki 0.31.15
9 Lili Juvonen 0.36.10
10 Tarmo Kivilahti 0.50.04

Ihan hyvä suoritus keskipitkän koirille. :)

-Ronja

Keskipitkien SM-kisat

MD8

Ruunaa Race MD SM 6.3.-8.3.2015 tulokset

pe 45 km, la 45km, su 45km   135 km
1. Joni Elomaa 02:12:42 02:16:13 02:20:20 06:49:152
2. Jari Snåre 02:07:22 02:17:23 02:35:16 07:00:01
3. Pasi Ollikainen 02:24:58 02:33:45 02:31:05 07:29:48
4.Kimmo Laasonen 02:25:04 02:32:48 02:33:01 07:30:53
5. Ossi Kaltti 02:29:04 02:27:59 02:35:00 07:32:03
6. Kati Kumpulainen 02:34:36 02:31:10 02:29:03 07:34:49
7. Jaakko Raunio 02:30:39 02:37:39 02:49:04* 07:57:22 
8. Talita Björksted 02:41:07 02:40:15 03:01:50 08:23:12
9. Emmi Vilokkinen 02:43:22 02:44:42 02:57:09 08:25:13
10. Suvi Lahtinen 02:29:22 02:43:19 03:17:29 08:30:10
11. Panu Sipilä 02:57:06 02:53:22 03:06:54 08:57:22 
12. Sini Ampuja 02:51:07 02:58:37 03:12:21 09:02:05 
13. Valtteri Turkka 02:57:12 03:10:45 03:43:13 09:51:10
14. Kirsi-Marja Vessari 03:23:51 03:15:00 03:13:31 09:52:22 
15. Tiina Maaninen 03:33:44 03:40:47 04:28:56 11:43:27
16. Ulla Halonen 03:57:13 03:48:09 04:27:55 12:13:17



MD4


1. Sini Kaltti 02:25:05 02:21:34 02:40:29 07:27:08
2. Eliisa Kiiskinen 02:33:54 02:36:54 03:01:31 08:12:19
3. Raimo Lehtinen 02:50:12 02:44:14 03:09:22 08:43:48
4. Mika Karhapää 04:33:46 04:39:24 05:03:50 14:17:00
5.Anne Korhonen 04:58:00 05:00:36 05:32:57 15:31:33
 Juha Majalainen 05:43:18 05:56:21   dnf
 Ronja Snåre 02:39:03 02:45:12           dns
Sanna Polso 03:04:53 03:00:09           dns


Tänä talvena olin ajanut vain kerran ja kahtena edellisenä en ollenkaan, mutta silti halusin lähteä kisoihin mukaan. Kausi on ollut huono treenaamisen kannalta ja siksi koirilla oli melko huono pohjakunto, minkä takia minua oltiin jo varoiteltu, että joudun ehkä keskeyttämään. Ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä isä otti paketista aivan uuden gps:n ja sanoi, ettei kannata ajaa yli 27 km/h. Isän lähtö oli ennen minun lähtöäni, joten jouduin ensimmäistä kertaa selviämään lähdöstä ilman isän apua. Onneksi kuitenkin sain hyvän handlerin apuun. Lähdön jälkeen ihmettelin, että miksi mennään näin hiljaa, kun vauhti pysyi hyvin alle 16 km/h. Tai niin minä luulin, gps näyttikin maileja kilometrien sijaan ja todellinen maksiminopeus lähenteli 30km/h. Liian kovasta alkuvauhdista huolimatta saavuin maaliin kolmantena. Toisena päivänä lähdin ensimmäistä kertaa ihan yksin. Edellispäivän vauhti näkyi jo alussa ja pelkäsin, että meidät joudutaan hakemaan pois reitiltä. Päästiin onneksi hyvään peesiin ja saatiin pidettyä kolmas sija. Kolmantena päivänä koirat oli jo liinoissa ja kaikki valmiina, mutta kannustuksesta ja johtajakoirien vaihdosta huolimatta eteenpäin mentiin vain muutama askel. Hetken päästä kuulin radiosta Tiisun kappaleen nimeltä Elämältä turpiin sain, sanoitus kuvasi täydellisesti päivän tunnelmaa ja siitä onkin tullut minulle tsemppaus biisi.

Isän osalta kisa meni hyvin, mukaan tarttui SM-hopea. Isä oli kahtena ensimmäisenä  päivänä johdossa, ja kolmanteen päivään lähtiessään hän mietti, että jutuisiko lähtemään  viidellä koiralla matkaan. Viimeisillä minuuteilla hän kuitenkin päätti ottaa yhden kysymysmerkkinsä matkaan ja lähti kuudella. Tyrnävän pitkällisten jäätikkökelien ja koirien huonon kuntopohjan takia kolmas päivä oli jo melkein liikaa koirille.

Kolmannen päivän taistelun jälkeen hopeamitali tuntui melkein voitolta... melkein.

-Ronja

Kisojen jälkeen

After the race

So it was 4 x 20km in 20 hours time frame. Interesting, fun and exhausting. The dogs did fine even though we had not started speed training yet. And yearlings look very promising :) 

Ruuhirod, 8 koiran luokka Sijoitus Ajaja 1.kierros 2.kierros 3.kierros 4.kierros Yhteensä 1 Riku Setälä 0:47:11 0:51:07 0:48:19 0:51:06 3:17:43 2 Jari Snåre 0:51:36 0:58:38 0:50:53 0:53:45 3:34:52 3 Jaakko Raunio 0:57:36 1:05:45 0:54:20 0:54:25 3:52:06 4 Jussi Pietikäinen 0:55:35 1:03:10 1:02:30 1:01:17 4:02:32 5 Lionel Clauser 1:00:11 1:07:31 1:06:35 1:02:57 4:17:14 6 Dan Österbacka 1:02:01 1:15:04 1:12:25 1:13:12 4:42:42 Heikki Auriola 1:06:06 1:34:56 1:31:00  NAS Ruuhirod, 6 koiran luokka Sijoitus Ajaja 1.kierros 2.kierros 3.kierros 4.kierros Yhteensä 1 Pia Alpua 0:52:37 0:59:35 0:53:08 0:51:29 3:36:49 2 Leena Snåre 0:52:45 1:08:45 0:57:45 0:59:27 3:58:42 3 Sanna Korkiakoski 0:55:55 1:03:43 1:00:11 1:01:19 4:01:08 4 Mira Pietikäinen 0:58:35 1:06:00 1:07:52 1:05:29 4:17:56 5 Vuokko Liimatta 0:59:24 1:08:22 1:06:01 1:06:05 4:19:52 6 Sonja Kujanpää 1:05:16 1:20:59 1:13:51 1:11:02 4:51:08 7 Teemu Vehmasmäki 1:05:13 1:19:26 1:17:53 1:13:30 4:56:02 8 Tiina Maaninen 1:15:55 1:38:29 1:34:29 1:28:09 5:57:02 Kati Siironen 1:26:09  NAS Ruuhirod 4 koiran luokka Sijoitus Ajaja 1.kierros 2.kierros 3.kierros 4.kierros Yhteensä 1 Sanna Polso 0:52:20 1:01:32 0:57:59 0:58:25 3:50:16 2 Heikki Alpua 1:05:48 1:26:41 1:12:34 1:17:04 5:02:07 3 Kari Koskenniemi 1:39:22 2:00:35 1:48:01 1:48:27 7:16:25 Antti Mäkiaho 0:55:23  NAS Suvi Lahtinen 1:07:31  NAS

Buffan ja Trixin lauantai-ilta

Buffalo getting treated with K-laser

Trixillä on ollut pehmytkudosvamma ja vaikeuksia juosta koko kauden, Buffalo taas alkoi ontua pari vk sitten takajalkaa... Yhtenä lauantai-iltana Kekkosen Raimo, luottoeläinlääkäri, hoiti molempia K-laserilla. Kaikilla NHL-seuroilla kuulemma on sellainen, mutta Suomen eläinlääkäriasemista ainoana se löytyy Ouluvetistä. Toivotaan parasta...

Minun perjantai-ilta

Muitten perjantai alkaa juhlimisella, minun koirapaikkojen siivouksella. (:

My friday. When others are partying, I am cleaning the dog yard. (:

-Ronja the best handler in the world.

 P.S greetings to daddy. (;  <3