20.3.2012

Kyllä lämmittää..Keskipitkänmatkan SM kilpailut 16-18.3.2012. Lieksa

RUUNAA RACE 16. - 18.3.2012
MD6 – Kuuden koiran luokka
SijoitusNimituloskmhpelasu
1Jari Snåre05:46:0721,8402:00:1701:51:5201:53:58
2Raine Niemi05:58:4721,0702:04:0201:58:0401:56:22
3Eliisa Kiiskinen06:19:3219,9202:15:1902:03:5602:00:17
4Alexander Schwarz06:28:5219,4402:11:0202:05:5102:11:59
5Katarina Zeehuisen06:34:2019,1702:15:2602:08:3802:10:16
6Markku Santanen06:53:4418,2702:26:0202:13:3202:13:47
7Mikael Backman07:00:2317,9802:20:2202:20:5802:19:03
8Kirsimarja Vessari08:14:0815,302:51:4002:43:0702:39:21
9Hannu Tirkkonen08:24:5914,9703:11:4102:43:1302:30:05
10Minna Räsänen10:17:0412,2503:32:3903:21:5103:17:34

Kaikki tulokset racinghusky.com sivustolla


Jari has been so generous with words that I will not even try to translate...Short version:
Jari has winned MD 6 Finnish Champoionship last weekend and finally I can see him happy and satisfied. It was 6+2pool system so it was a bit easier on some of the dogs. Durak was main leader and for our big joy Valto did great job in lead for two days. If You remember, Valto is the one we were not even sure of being able to run mid distance at all because of his hard driving attitude and a little bit heavy structure. Valto ran the first day, rested the second and recovered well enough to run fine the last day. Our newest guy Torsti was in lead with Durak the second day and did very fine, which was also kind of a nice surprise. And all the little girls did fine. Jari made Rene`rest the last day because she did not drink well the last morning. The team consisted of Durak, Trix, Niki who all ran 3 days, Valto, Salma, Gaia and Rene`2 days and Torsti in lead for one day. It was a very successful race and Maria who was handlering told me that after the last etap the dogs did not even seem so tired but happy and well being.
Leena


SUOMENMESTARUUS!

Mutta aloitetaan kuulumisilla. Kauden ensimmäinen kisa käytiin tammikuussa Lieksassa, josta Leena teki mielestäni hienon päivityksen ja sai hyvin tunnelmat kirjoitettuun muotoon. Kylmää oli ja oma nenä kuoriutui paleltuman johdosta parin päivän päästä kisasta. Koirat toki puettiin niin hyvin, että kukaan ei paleltunut. Olen miettinyt, että aikanaan, kun harrastin judoa, siellä oli kovan jätkän merkki kun "sai" kukkakaalikorvan - niin onko tässä valjakkourheilussa vähän sama juttu: kun palelluttaa tarpeeksi monta kertaa kärsänsä ja nenä alkaa muistuttaa enemmän mansikkaa kuin itse nenää.. ei taida olla. Ennen Eastpoint openia käytiin reenaamassa Husky center kolmiloukon urilla ja oli älyttömän hyvä reissu. Lämmin mökki, varustettuna mukavuuksilla ja Jussi superystävälliseen tyyliinsä opastamassa. Aion mennä uudestaan ja voin suositella muillekkin. Suurkiitos Jussille myös handleroinnista itse kisassa.
Metsäkartanolla käytiin myös sprinttikisoissa, koska sopi reeniksi Ruunaata ajatellen. Buffalo piti jättää pois, koska oli loukannut akilleksensa ja sen jälkeen ei ole pystynyt koviin vauhteihin, Eastpointilla meni vielä 25km/h keskivauhdeilla, mahtava suoritus vanhalta ukolta. Metsäkartanolla nostetiin siis "superliideri" Valto kärkeen ja eipä voinut moittia poikaa, pätki varmaan parhaiten koko porukasta kaksi päivää. Tuloksena yllätys SM pronssi!
Ruunaata ajatellen kaikki tuntui olevan hyvin, paitsi että johtajia oli vain yksi.. Durak. Valto oli suuri kysymysmerkki. Olin aika varma, ettei se pystyisi juoksemaan kaikkia kolmea päivää, korkeintaan kaksi. Katse käänty Torstiin(kasv. Sari Ikonen), joka oli tullut syksyllä vaihdokkina Jussin kennelistä. Olin muutaman kerran kokeillut sitä johtajana ja ollut tyytyväinen sen esitykseen. Ainoat ongelmat sillä olivat tassut, jotka olivat huonossa kunnossa ja tietenkin epävarmuus sen kyvyista juosta kisoissa johtajana. Kävin kisoja edeltävänä viikkolla kokeilemassa Torstin kykyjä ja poika toimi mallikkaasti  30 km matkan.  Buffaloa piti vielä tiistaina kokeilla, pystyisikö se kisavauhteihin.. ei pystynyt. Leena teki polarfleecestä Torstille lisätossuja corduraisten alle ja ne toimivat erinomaisesti -siis Torstipoika kisatiimiin johtohommiin. Pakkaaminen jäi kaikkien kiemuroiden takia taas viimetippaan ja to-pe yonä ajettiin Maria handlerin kanssa kahden ja puolentunnin yöunilla Ruunaalle.
Ensimmäisenä päivänä lähdettiin hyvällä vauhdilla paanalle.  Ohitukset sujuivat ihan ok, mutta ohi ei menty heittämällä vaan hiukan anteeksi pyydellen ja hiipimällä. Ennen puoltamatkaa olin ohittanut kaikki kutosen kuskit ja  rupesin pelkäämään taas, että tulikohan lähdettyä sittenkin liian kovaa. Itse pelkäsin ja muut varmaan toivoivat sitä. Maaliin kuitenkin tultiin ensimmäisenä vaikka koirat hiukka hiipuivatkin loppussa. Toisena päivänä Torsti astui kehiin Durakin viereen johtoon, ja taas epävarmuus takoi takaraivoon "Saapa nähdä kestääkö se" Vauhti oli toisena päivänä alusta asti tasaisempi ja eroa saatiin lisää seuraaviin. Leenan tekemät tossut Torstin takajalkoihin toimivat erinomaisesti ja poika juoksi hyvin, ainoastaan lopussa Torsti hiipui hieman. Oliko syy väsymisen vai tassujen: maalissa huomasin etutassujen olevan huonolla hapella. Takatassujen kunto oli sama kuin lähtiessä, kiitos tossujen. Torstista on kehittymässä hyvä johtaja, kunhan saadaan tassut kestämään reenaamista. Toisen päivän iltana oli kova pähkäily, ketkä juoksisivat kolmannen päivän, kun nyt kerrankin oli varaa valita hyvistä koirista. Durak lähtisi varmasti, vaikka juominen koiralla oli koko reissun nihkeää. Valto näytti reippaalta: mukaan johtajaksi. Niki oli kaikki päivät hyväkuntoinen joi ja söi hyvin: mukaan tiimiin, vaikka olin ajatellut jättää sen viimeiseltä päivältä pois pienen kokonsa vuoksi. Trix mukaan nuoresta iästä huolimatta...
...juttu jää nyt kesken, jatkuu myöhemmin...
Jari
Aa..kiihkeimmät ovatkin jo soitelleet jatkokertomusta, tässä se tulee =)  Trix siis matkaan, vaikkei kokoa ole aniakaan enempää mitä Nikillä. Gaia oli levännyt edellisen päivän ja näytti pirteältä, ehdottomasti tiimiin. Nyt oli vain valittava Rene`n ja Salman välillä, kumpi lähtisi tositoimiin. Rene oli mennyt kaksi päivää todella hyvin,  mutta ei juonut aamulla aivan kaikkea. Olemuksesta oli mahdoton päätellä mitään, tyttö oli oma vaatimattoman oloinen itsensä, kuten jokaisena aamuna. Olin aika varma, että se tekisi hyvin töitä myös kolmantena päivänä, mutta päätin jättää Renen lepäämään, koska en halunnut ajaa nuorta koiraa liian tiukoille. Salma siis mukaan, vaikka tytön päällä olikin pieni kysymysmerkki. Olimme Ronjan kanssa nimittäin laittaneet Salman boxiin, jonne oli jäänyt edellisilltana Durakillle laitetut maltojääpalat, jotka tyttö oli vetänyt hyvällä ruokahalulla. Mietin hetken , lähtisikö Salma hiilihydraattivarannoilla matkaan, ja tipahtaisiko koira kesken matkan. Lähtöön oli kuitenkin vielä aikaa, enkä vaihtanut suunnitelmaa.  Näin oli kisatiimi päätetty... tätä en luonnollisestikkan tehnyt yksin, vaan olin viikonlopun aikana tiiviisti yhteydessä tallipäällikköön (Mikkosen Teuvon anatama nimitys Leenalle), joka oli jäänyt kotiin hoitamaan pienimmäistä. Mökiltä lätiessämme koimme vielä kauhun hetkiä. Yritin ajaa samaa reittiä, mitä aikaisempinakin aamuina, mutta ilma oli lämmennyt ja sulattanut ylämäen niin liukkaaksi, että auto lähti valumaan alaspäin ja sain peräkärryn aivan linkkuun. Tämä sama oli käynyt perjantainakin, mutta olin saanut defenderin lukoilla auton kevyesti nousemaan mäkeä ylös. Nyt eivä lukot auttaneet, koska renkaat eivät pitäneet peilikirkkaalla jäällä. Epätoivoisena yritin repiä kärryäkin irti, että saisin suoristtettua auton. Eihän se liikkunut mihinkään näillä lihaksilla. Kauhuissani ajattelin jo, että tähänkö se nyt kaatui. Onneksi sain rauhoituttua ja palasin takaisin ratin taakse. Pikkuhiljaa sain oikaistua kärryn ja auton niin, että pääsimme kiertämään toista kautta kisapaikalle.  Lähtöalueella laittaessani kisakoiria liinoihin kuulin Renen protestoivan boxista. Se olisi halunnut mukaan ja kuulin Maria-handlerirta, että vinkuminen ja oven raapiminen oli vain yltynyt kun olimme lähteneet. Matkaan lähdettiin ja koirat näyttivät hyvävoimaisilta. Säikäytyksen Salma antoi kuitenkin n.10 km kohdalla pienellä notkahduksella mutta petrasi kuitenkin nopeasti. Ehdin jo harmitella aika rajusti malto- kömmähdystä ja mielessä kävi aika monta kertaa tuon lyhyen ajan sisään koira nimeltä Rene joka oli lähtöalueella boxissa.
Missään vaiheessa matkaa olo ei ollut varma,  että joo tämä oli tässä, takki auki ja maaliin juhlimaan. Monta kertaa tuli vilkuiltua taakse. Neljä kilometriä ennen maalia tuli väkisin ajatuksia että "Voisiko tässä oikeasti käydä näin" ja kilometri ennen maalia uskalsin jo ajatella hymyssä suin asiaa: koirat paukutttaisivat tästä laukalla maaliin ja tästä tulisi ensimmäinen valjakkoajon SUOMENMESTARUUS!...ainoa asia mikä hiukan häiritsi viimeisen päivän ajoa oli päässä soinut Jukka pojan biisi "älä tyri nyt".
Jari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti